Jouluna oli hitsin kylmä ja oltiin menossa Tikkulaan laskemaan lipeillä. Nuutisen Iida oli saanut pukilta hienot karvavuorirukkaset, ja anto ne Veskulle lainaan painottaen eritotten että :"ELÄ SITTEN LIKKOO NIITÄ!" No Veskuhan roiskautti Tikkulassa suoraan Maljapuroon ja ne rukkaset oli aivan täynnä sitä maljapuron kellertävää monjää! Että silleen.
Siinä Tikkulan mäen alapuolella kiersi pieni hiihtolatu. Muistan kun sitä hiihdin urakalla, että sain merkinnän koulun hiihtokorttiin ja sitä myötä sen hiihtomerkin, joka neulalla laitettiin puseron rintaan.
Minusta se oli kyllä ihan hyvä konsti kannustaa hiihtämään. Ja aika paljon sitä taidetiin muutenkin koulussakin hiihtää. Vahtivuoresta käytiin aina koko koulun kanssa hiihtämässä Vänärin jäällä. Hiihdettiin saareen, jokainen sai paistaa nuotiossa makkaran ja ryystää päälle pikkupurkin maitoa.
Meidät pakotettiin hiihtämään! Minä, joka olen maailman huonoin hiihtäjä (ehkä Afrikassa on pari vielä huonompaa), jouduin kerran osallistumaan jopa hiihtokilpailuihin. Osanottajia oli 15, voitin suksivoidepurkin. Sijoitustani ei tarvinne muistella.
Niin Vahtiska aikana hiihdettiin Keilakantaan. Minä olin vasta menossa kun muut tulivat jo takaisin .En siis koskaan päässyt perille.Painajaismaista touhua, hirveillä hikilankuilla.
No, Pekka, minä voi lohduttaa, että en minäkään mikään himohiihtäjä ollut. Sitkeesti vaan keräsin korttiin vaivasia kilometriä. Pienelle ihmiselle merkityksellisiä silloin.
En tiedä, oliko sillä välinetasolla merkitystä? Lampisen hikilankuilla vetelin. Äiti tervas niitä aina keittiössä.
Muistan erään kerran, kun oli koulun hiihtokilpailut Valkeisenlammella ja minä vihdoin tulin maaliin. Opettaja kylmissään tiuskaisi minulle jotain "äärettömän kannustavaa", kun oli minua joutunut odottelemaan. MUTTA, sitkeesti hiihdin maaliin!!! Se on monesti muutenkin ollut hyvä periaate.
Noista sen ajan liikuntatuntikokemuksista kaikenkaikkiaan jäi semmonen into, että vasta oikeastaan nyt aikuisena olen sukset jalkaan laittanut.
Mutta, pointti oli siinä, että hiihtokorteilla ym. merkeillä ainakin yritettiin kannustaa silloin.
Eri tarina on sitten se, mitä traumoja se pakotussysteemi siihen aikaan monelle jätti.
Voi ille, kaikki sympatiat sinullekkin. Minä en itse ole unohtanut tuota kertomaani Valkeisenlammen kokemusta, kun tulin yksin ja viimeisenä maaliin. Vastassa vihainen opettaja, eikä ketään muita enää paikalla. Painajaismaista.
Nyt aikuisena olen muistellut sitä, kun tultiin sieltä Vänäriltä hiihtoreissulta, hiki valui, tukka oli sekaisin pipon alla, räkä valui nenästä, kintaat jäässä ja se se vasta oli painajaismaista kantaa kotiin niitä suksia. Kun ei ollut mitään nykyajan suksenpidikkeitä, eikä mittään narua, oli ne sukset ja sauvat sikinsokin sylissä. Neljä välinetta, jotka kaikki sojotti eri suuntiin. Sitä minä inhosin!!!
Mutta joskus traumoista paranee. Minä laitoin muutama vuosi sitten luistimet monen vuoden tauon jälkeen jalkaan ja viime talvena vihdoin sukset. Ja pystyssä pysyin. Ja mikä tärkeintä, kukaan ei pakota!
9 kommenttia:
Jouluna oli hitsin kylmä ja oltiin menossa Tikkulaan laskemaan lipeillä. Nuutisen Iida oli saanut pukilta hienot karvavuorirukkaset, ja anto ne Veskulle lainaan painottaen eritotten että :"ELÄ SITTEN LIKKOO NIITÄ!"
No Veskuhan roiskautti Tikkulassa suoraan Maljapuroon ja ne rukkaset oli aivan täynnä sitä maljapuron kellertävää monjää! Että silleen.
Shit happens! :)
Siinä Tikkulan mäen alapuolella kiersi pieni hiihtolatu. Muistan kun sitä hiihdin urakalla, että sain merkinnän koulun hiihtokorttiin ja sitä myötä sen hiihtomerkin, joka neulalla laitettiin puseron rintaan.
Minusta se oli kyllä ihan hyvä konsti kannustaa hiihtämään. Ja aika paljon sitä taidetiin muutenkin koulussakin hiihtää. Vahtivuoresta käytiin aina koko koulun kanssa hiihtämässä Vänärin jäällä. Hiihdettiin saareen, jokainen sai paistaa nuotiossa makkaran ja ryystää päälle pikkupurkin maitoa.
Meidät pakotettiin hiihtämään! Minä, joka olen maailman huonoin hiihtäjä (ehkä Afrikassa on pari vielä huonompaa), jouduin kerran osallistumaan jopa hiihtokilpailuihin. Osanottajia oli 15, voitin suksivoidepurkin.
Sijoitustani ei tarvinne muistella.
Niin Vahtiska aikana hiihdettiin Keilakantaan. Minä olin vasta menossa kun muut tulivat jo takaisin .En siis koskaan päässyt perille.Painajaismaista touhua, hirveillä hikilankuilla.
No, Pekka, minä voi lohduttaa, että en minäkään mikään himohiihtäjä ollut. Sitkeesti vaan keräsin korttiin vaivasia kilometriä. Pienelle ihmiselle merkityksellisiä silloin.
En tiedä, oliko sillä välinetasolla merkitystä? Lampisen hikilankuilla vetelin. Äiti tervas niitä aina keittiössä.
Muistan erään kerran, kun oli koulun hiihtokilpailut Valkeisenlammella ja minä vihdoin tulin maaliin. Opettaja kylmissään tiuskaisi minulle jotain "äärettömän kannustavaa", kun oli minua joutunut odottelemaan. MUTTA, sitkeesti hiihdin maaliin!!! Se on monesti muutenkin ollut hyvä periaate.
Noista sen ajan liikuntatuntikokemuksista kaikenkaikkiaan jäi semmonen into, että vasta oikeastaan nyt aikuisena olen sukset jalkaan laittanut.
Mutta, pointti oli siinä, että hiihtokorteilla ym. merkeillä ainakin yritettiin kannustaa silloin.
Eri tarina on sitten se, mitä traumoja se pakotussysteemi siihen aikaan monelle jätti.
Voi ille, kaikki sympatiat sinullekkin. Minä en itse ole unohtanut tuota kertomaani Valkeisenlammen kokemusta, kun tulin yksin ja viimeisenä maaliin. Vastassa vihainen opettaja, eikä ketään muita enää paikalla. Painajaismaista.
Nyt aikuisena olen muistellut sitä, kun tultiin sieltä Vänäriltä hiihtoreissulta, hiki valui, tukka oli sekaisin pipon alla, räkä valui nenästä, kintaat jäässä ja se se vasta oli painajaismaista kantaa kotiin niitä suksia. Kun ei ollut mitään nykyajan suksenpidikkeitä, eikä mittään narua, oli ne sukset ja sauvat sikinsokin sylissä. Neljä välinetta, jotka kaikki sojotti eri suuntiin. Sitä minä inhosin!!!
Mutta joskus traumoista paranee. Minä laitoin muutama vuosi sitten luistimet monen vuoden tauon jälkeen jalkaan ja viime talvena vihdoin sukset. Ja pystyssä pysyin. Ja mikä tärkeintä, kukaan ei pakota!
Eihän siitä nyt ihan traumoja jäänyt, jouduin katsos vielä intissä hiihtämään niin helevetisti siellä Kainuun metsissä.
Kyllä mulle jäi, ainakin tuosta Valkeisenlammen kilpailusta ja niistä helvetinmoisten sikinsokin suksien kantamisesta.
Lähetä kommentti